Kreikkalaisessa kulttuuripiirissä Jeesuksen rukoukseen ei ole suhtauduttu varovaisesti, vaan on ajateltu, että kaikki voivat sitä harjoittaa. Kun taas venäläisessä kultuuripiirissä Jeesuksen rukoukseen on suhtauduttu hyvin varovaisesti tiettynä aikakautena.
1900-luvun alussa Venäjällä nimenpalvojiksi kutsuttu ryhmittymä liitti Jesuksen nimeen jotain maagista. Sen seurauksena opetettiin, että väärin harjoitettuna Jeesuksen rukous voi olla vaarallinen, eivätkä maallikot sitä voi harjoittaa ainakaan ilman vahvaa ohjausta. Vanhemmissa venäläisissä teksteissä Jeesuksen rukousta pidetään kuitenkin rukouksena, jota voivat kaikki lukea vaikkapa kadulla kulkiessaan.
Minun näkemykseni on, että kaikki voivat harjoittaa Jeesuksen rukousta ja käyttää rukousnauhaa tarvittaessa laskemisen apuna. Mutta rukousta tulee lukea sellaisena kuin se on, pyrkimättä tahdistamaan sitä hengitykseensä tai sydämen lyönteihinsä, tai pyrkimättä jollain muulla fyysisellä tai ajattelun keinoilla kääntämään rukouksen sydämeen. Jos edellä mainittuja fyysisiä keinoja käyttää, on vaarana, ettei havaitse eksyneensä. On paljon kertomuksia, että rukoilija on tulkinnut noista itse aiheutetuista fyysisistä keinoista seuranneita lämpöjä ja olotiloja Jumalan armon vaikutukseksi. Tällöin ihminen voi alkaa kuvitella olevansa hyvinkin pyhä, vaikka on aivan alkumetreillä.
Jeesuksen rukouksen harjoittamiseen on hyvä pyytää siunaus rippi-isältään, mutta silti se on rukous muiden joukossa ja vieläpä hyvin hyödyllinen rukous. Eikä siihen tarvita kirjoja tai oikein edes muistiakaan, koska se on lyhyt, ytimekäs ja siten aina mukana. Sitä voi lukea niin monissa eri tilanteissa, esimerkiksi matkustettaessa, kävelyllä tai koiraa ulkoiluttaessa.
Mutta Jeesuksen rukoukseen on myös hyvä ja helppo palata vaikeissa tilanteissa, turvautua Jumalan apuun ja huokaista: Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä.