valamon ystävä

Markku Puustinen.
Markku Puustinen.

Luostarin uusi matkailupalvelujen johtaja Markku Puustinen lupaa hiljaisemmille kuukausille mielenkiintoisia tapahtumia

Valamon henkilöstön kuulumisia.

Valamon matkailupalvelujen johtajana on elokuusta lähtien toiminut Markku Puustinen. Hänen vastuullaan on vastaanoton ja myyntipalvelun päivittäinen toiminta, johtaminen ja kehittäminen. Lisäksi hän toimii esihenkilönä luostarin palvelukeskuksen ja ravintolan henkilöstölle. Tehtävänä on myös varmistaa luostarissa vierailevien tyytyväisyys, ylläpitää ja kehittää toimintaa ja luostarin vetovoimaisuutta. 

– Kesäkuukaudet ovat perinteisesti Valamossa vilkkainta matkailusesonkia. Hiljaisemmille kuukausille suunnitellaan mielenkiintoisia teemoja ja tapahtumia joulun ja pääsiäisen lisäksi. Alkuvuodesta onkin tulossa muun muassa Italia- ja Kreikka-viikonloput. Monenlaista muutakin uutta on työpöydällä. Kaiken uuden on kuitenkin oltava aitoa ja luostarin henkeen sopivaa, Markku sanoo.

Valamossa vuodesta 1998 työskennellyt ja viime vuodet matkailupalvelujen johtajana toiminut Jaana Nykänen lähti Kilpisjärvelle hotellinjohtajaksi Santa’s Hotel Rakkaan viime kesänä. Hän on viihtynyt uudessa työssä ja Kilpisjärvellä erittäin hyvin.

– Valamosta olen saanut paljon eväitä nykyiseenkiin työhön. Valamossa on monet asiat hyvin ja suunnitelmallisesti ja ammatillisesti hoidettu. Valamosta jäi minulle hyviä ja rakkaita ystäviä. Lisäksi tutustuin ortodoksisuuteen, ja liityin ortodoksiseen kirkkoon vuonna 2017. Täällä Kilpisjärvellä isä Jaakko kävi siunaamassa kotini viikko sitten, Jaana kertoo kuulumisiaan.

Valamon luostarin kirjanpitäjänä ja palkanlaskijana toiminut Juhani Hyytiä on siirtymässä viettämään ansaittuja eläkepäiviä. Samoin Valamon opiston palvelusihteerinä pitkän uran tehnyt Eija Waris on jäänyt eläkkeelle. Valamon Ystävät ry toivottaa molemmille leppoisia eläkepäiviä!

Moni luostarin työntekijä on juhlinut merkkipäiviään. Kuusikymmentä vuotta ovat täyttäneet Valamon opiston rehtori Sirpa Koriala, luostarin myyntipalvelussa työskentelevä Maria Matsi ja Tuohus-myymälänhoitaja Ilona Jyrkkänen. Viisikymmentä vuotta ovat täyttäneet Valamon kirjastonhoitaja, VY:n sihteeri Virva Suvitie, ravintola Trapesassa työskentelevä Tanja Taskila sekä vastaanotossa työskentelevä Minna Toivanen. Valamon Ystävät ry onnittelee merkkipäiviään viettäneitä!

Haluatko tukea Valamon luostaria ja samalla päästä osalliseksi mahtavista jäseneduista, kuten kehutusta lehdestämme sekä vuosittain järjestettävistä tapahtumista ja pyhiinvaelluksista? Liity jäseneksemme! Vuosimaksu on vain 20€. Valamon Ystävät ry tukee ja tekee tunnetuksi Valamon luostaria yhteistyössä luostarin johtajan ja veljestön kanssa osallistumalla luostarin tilojen rakennus- ja hoitokustannuksiin ja esineistön hankintaan. Lisäksi yhdistys edistää luostaritradition tuntemusta ja pyhiinvaellustietoutta. Yhdistys toimii aktiivisesti paikallisyhdistyksissä eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan toimintaan!